Isoja menetyksiä OLS:in naisille

Share |

Maanantai 19.8.2013 - Teksti: Joni Hildén Kuvat: Karo Kuussaari


Viime kaudella OLS:in naiset nappasivat pronssia Tiikereiden nenän edestä. Mitalin saaminen on lisännyt joukkueen menestysnälkää ja Karo Kuussaareen suojatit on harjoitelleet toukokuun puolivälistä lähtien. Harjoitteluun on kuulunut normaalia fyysistä harjoittelua sekä lajiharjoituksia. OLS on osallistunut myös Exelin kesäsarjaan tänä kesänä.olsin_kuva_1.jpg

Kauden päätteeksi oululaisryhmästä lähti kuusi pelaajaa ja tilalle tuli Laura Liimatta ja Maarit Kettunen. Joukkuetta on täydennetty myös omilla junioreilla. Lähteneiden joukossa oli myös pitkäaikainen kapteeni Marjut Mäkelä ja varakapteeni Viiv Laitinen. Anu Heikkinen ja Susanna Mustonen lopettivat uransa.

- Isoja menetyksiä on kun joukkueen kapteeni ja varakapteeni lähtivät muualle. Lisäksi monen paikan Anu Heikkinen lopetti, samoin Susanna Mustonen ja kenties myös Boglarka Bartakovitcs, jonka tosin toivoisin jatkavan koska hänelle olisi iso rooli tarjolla puolutuksessamme, joukkueen valmentaja Karo Kuussaari kommentoi.olsin_kesaharjoittelu_3.jpg

Kuussaarella alkaa seuran naisten päävalmentajana jo kuudes kausi. Muutoksia on tullut tälle kaudelle myös valmennuksen puolelle, kun Esa ja Sari Partanen ovat poistuneet ja heidän tilallaan apuvalmentajana aloittaa Velu Taipaleenmäki. Menestystä mies lähtee tulevaltakin kaudelta hakemaan.

-Tässä ollaan oltu neljän vuoden aikana sijoilla viisi, neljä, viisi ja kolme. Viime keväänä tuntui mukavalta lopettaa kausi killutin kaulassa, niin mitali meillä on kaulassa ensi kevänääkin, lupaa Kuussaari.

Uusi kapteeni

Kun Marjut Mäkelä päätti vaihtaa maisemaa, tuli OLS:ille uuden kapteenin etsintä. Kapteeniksi valittiin Annukka Häkli, pitkään joukkueessa aikaansa viettänyt peluri. Hänelle avuksi valittiin Emmi Niemelä, Iida Leino ja Linda Pitkänen.olsin_kesaharjoittelu_2.jpg

- Kyllähän se mahtavalta tuntuu olla näin hienon joukkueen kapteeni. Nöyränä otin tehtävän vastaan. Marjutin ja muiden aiempien kapteenien jäljiltä on suuret saappaat täytettävänä, kommentoi Häkli valintaansa kapteeniksi.

Oululaiset pelaavat ennen kauden alkua peräti kymmenen harjoitusottelua. Vastustajina ovat suomalaisista joukkueista ensi viikonloppuna PSS:n kahdesti Oulussa sekä Papas Oulussa. Lappeennassa OLS pelaa NST:tä ja Happeeta vastaan lauantaina 31. elokuuta sekä SB-Prota vastaan sunnuntaina 1. syyskuuta.

Syyskuun ensimmmäisenä viikonloppuna ryhmä lähtee Ruotsiin ja pelaa siellä neljä ottelua. Vastassa ovat Strömsbro IF, IBF Falun ja IBK Dalen. Ottelut huipentuvat sijoitusotteluun. OLS pelaa lisäksi viikoittain vielä yhden harjoitusottelun näiden lisäksi.

Avainsanat: Naisten Salibandyliiga


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini