Suomi murjoi Puolan lopulta selkeästi

Share |

Torstai 30.1.2014


Suomi Puola 10-2 ( 3-1, 3-0, 4-1 ).

Yleisöä: 1112.

Suomi lisäsi ottelun edetessä vauhtia, ja hoiteli Puolan lopulta rutiinilla. Yleisö eli ottelussa upeasti mukana tuoden isännille sen kuuluisan " kuudennen " pelaajan.

unihoc.jpg

Päätöserä oli selkeää vieraiden hallintaa, ja Puolan vastarinta alkoi olla vaisua. Suomen maaleista vastasi yhtä lukuun ottamatta SSL-pelaaja. Risto Töllikkö teki ainoan maalin, josta vastasi salibandyliigan pelaaja.

Isännät osoittivat salibandyn olevan Puolassa hyvässä nosteessa edelleen. Katsojat loivat otteluun upean tunnelman, ja parasta antia Suomelle olikin lienee pienoisessa paineessa pelaaminen. 

Petri Kettunen sai lopulta olla suhteellisen tyytyväinen maajoukkueen esitykseen. Pallonhallinta oli selkeää ja realisoitui lopulta tyylikkääseen voittoon. Puolalle voi ottelusta antaa lopulta hyvän arvosanan. Joukkue taisteli sinnikkäästi, mutta lopulta isännät olivat ottelussa vailla mahdollisuuksia.

kettusen_petri.jpg

Kuvat: Salibandyliiga & IFF.

Avainsanat: ulkomaat


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini