Jonin kolumni: Mihin menet naisten Salibandyliiga?

Share |

Torstai 11.5.2017 - Teksti: Joni Hildén Kuvat: Juhani Järvenpää


Tänä keväänä on kuultu jälleen huolestuttavia uutisia naisten Salibandyliigan puolelta. Osalla joukkueista ei rahkeet riitä pyörittämään liigatason joukkuetta tai muuten vaan saa joukkuetta kasaan, siksi kaksi joukkuetta ovat heittäneet jo pyyhkeen kehään ensi kauden osalta ja luopuneet sarjapaikasta.

Ymmärrettävää, mutta silti hieman säälittävääkin, että maan korkeimmalla sarjatasolla tilanne on se, että joukkueita joutuu luopumaan sarjapaikasta. Oli syyt mitkä hyvänsä, niin näin ei missään nimessä saisi olla.

Ei se ainoastaan ole luopuvien joukkueiden vika, vaan kyllä peiliin katsomisen paikka on liitonkin suunnassa. Onko naisten Salibandyliigan joukkueen pyörittäminen sitten liian kallista? Voisiko liitto tehdä asialle jotain, jotta joukkueet pystyisivät operoimaan pienemmällä budjetilla? Puhetta on ollut myös tasoeroista ja siitä, että tasokkaita pelaajia ei vain yksinkertaisesti riitä 12 joukkueeseen.

Oman mausteensa tähän soppaan antaa myös se, että luopuneiden joukkueiden tilalle ei jonoksi asti ole pyrkijöitä. Useampi joukkue on jo ehtinyt kieltäytymään liigapaikasta. Liigan kun pitäisi olla paikka, jonne on tunkua ja hinkua, mutta nyt tuntuu siltä, että kukaan ei halua siellä pelata. No joo, kyllä siellä on vielä kymmenen joukkuetta, jotka haluavat siellä pelata.

Toisaalta olisiko se sitten liigan etu, että ensi vuonna pelattaisiinkin kymmenen joukkueen sarja? Se pelataanko se sitten kaksinkertaisena tai kolminkertaisena tai jopa nelinkertaisena, on sitten taas makukysymys. Toisaalta kaksinkertainen sarja on kyllä aivan liian lyhyt, joten kyllä ainakin kolminkertaisena se pitäisi pelata. Ehkäpä nelinkertainen taas olisi liian pitkä, koska kulut nousisivat entisestään.

Kun puhuin alkuun niistä budjeteista, niin tietysti kaksinkertaisen sarjan etu olisi siinä, että matkapelit vähenisivät huomattavasti, joka taas johtaisi kulujen karsimiseen. Ehkä se 18 ottelun sarjakin voisi olla harkitsemisen arvoinen. Vai olisiko sitten lisäksi vielä välisarja kiekon tapaan, jossa tietyt joukkueet kohtaisivatkin toisensa kolme kertaa?

Joukkueiden tippuminen ei heikennä kuitenkaan sitä, että pitkästä aikaa ensi kaudella saattaa olla hyvinkin mielenkiintoinen naisten Salibandyliiga. Tähän asti yksi on ollut ylitse muiden ja sitten SB-Pro on haastanut. Nyt jo voidaan huhujen perusteella puhua, että niitä haastajia on tulossa lisää, kun Helsinkiinkin saadaan kovatasoinen joukkue. Aika sitten näyttää, mitä tuleman pitää.

Avainsanat: Naisten Salibandyliiga


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini